Itse tehtyä

Toissapäivänä perjantaina oli viimeinen palkkapäivä kuukausiin, jolloin sain vielä shoppailla luvan kanssa. Saldona oli yksi kirja, farkkuhame ja kangasta pariin tulevaan ompeluprojektiin (raportoin myöhemmin mitä niistä tulee, jos mitään).

Lakon säännöissähän mainitsin, että vaatekaappia saa lakon aikana täydentää itsetehdyillä vaatteilla. En ole pitkään aikaan ommellut mitään isompaa, mutta jo ennen ostolakkoajatuksen kirkastumista olin päättänyt kokeilla tehdä pari hametta syksyksi. Viime vuosina on tullut ommeltua lähinnä hedelmäpusseja, verhokankaita ja lyhennyksiä housuihin, joten saa nähdä tuleeko hameista muuta kuin itkua ja hampaiden kiristystä. Sormet kuitenkin syyhyävät jo - aina syyspuolella vuotta iskee kova hinku tehdä käsitöitä, ja ensi alkuun aion yrittää tyydyttää himoa ompelemalla. Ilmojen kylmetessä kuvaan astunevat neulakintaat, kaulaliinat, pipot ynnä muut vastaavat.

Suurin osa jokasyksyisessä käsityövimmassa tekemistäni tuotoksista on päätynyt käyttöön, eli niistä on ollut tekemisen ilon lisäksi myös hyötyä. Toisaalta omatekoisiin vaatteisiin ja tavaroihin sisältyy aina hutiin menemisen riski: niistä tuleekin vähän nukkavieruja ja liian kotikutoisia. Itse tehdyllä on kuitenkin itseisarvoa, eikä sitä raski heittää pois tai kierrättää yhtä surutta kuin ostotavaraa. Niinpä se päätyy helposti vaatehuoneen täytteeksi ja osaltaan vain lisää turhan tavaran määrää. Voin vain kuvitella millaisia hankaluuksia aiheutuu pienten lasten vanhemmille, jotka saavat silmäteriensä hellyyttäviä mutta käyttökelvottomia kätten tuotteita joka joulu, syntymäpäivä ja isän-/äitienpäivä. Säilytystilasta olisi huutava pula, millään ei kehtaisi käyttää, muttei myöskään hentoisi heittää pois... :D

Vaikka omatekoisilla vaatteilla tai esineillä on tässä nykyisessä valmistuotteiden tavarataivaassamme automaattisesti tunnearvoa niihin käytetyn ajan ja ajatuksen takia, omin käsin voi valmistaa myös tarpeetonta ja ylimääräistä roinaa. Kävin puolisentoista vuotta sitten kurssin, jolla opeteltiin tekemään koruja lasihelmistä ym. helyistä. Kurssin jälkeen kävin henkistä kamppailua siitä, ostaisinko itselleni koruntekoon tarvittavat perusvälineet. Mitä järkeä olisi hankkia työkaluja, joiden avulla valmistetaan jotain niin turhaa? Mutta jos itsetehdyt korut ovat sieviä ja mieluisia ja jos niistä tulee hyvä mieli, ovatko ne turhia? Mitä vikaa on kauniiden vaikkakin tarpeettomien tavaroiden tekemisessä ja omistamisessa? Päädyin lopulta ostamaan tärkeimmät koruntekovälineet, ja olen käyttänyt niitä muutaman kerran. Pääosan ajasta ne seisovat tyhjän panttina, mutta toisaalta myöskään oma korulippaani sen paremmin kuin perheenjäsenteni tai ystävieni vastaavat eivät ole tulvillaan valmistamaani rihkamaa. Siis loppu hyvin, kaikki hyvin?

Käsitöiden tekeminen on ihanaa ja palkitsevaa puuhaa, joka parhaimmillaan synnyttää kestäviä ja ainutlaatuisia lopputuloksia. Tällaisia ovat vaikkapa isoisäni tekemä keinuhevonen tai anoppini pojalleen neuloma the Prodigy -villapaita. Toisinaan taas tuntuu, että itse tekemällä syntyy pelkkää pölyä keräävää roskaa: rumia ovikransseja, huonosti istuvia hameita, muotopuolia villasukkia... Parhaat ja pitkäikäisimmät itse tehdyt asiat ovat yleensä lähtöisin taitavista ja kokeneista käsistä, mutta taitojen karttuminen taas edellyttää pieleen menneitä harjoituskappaleita, eli juuri näitä pölynkerääjiä. Tavaralakkoni aikana pyrin siihen, että jos/kun teen käsitöitä tms. väkerryksiä, pyrin harkitsemaan huolella, kenelle ja mihin käyttöön mikäkin tuotos on tulossa, ja käyttämään valmistamiseen niin paljon aikaa ja vaivaa, ettei maanantaikappaleita pääsisi syntymään oman tai lähipiirini kaappien täytteeksi.

Lisäksi lupaan ennen uusien tarveaineiden ostamista kaupasta penkoa kodin nurkkiin kertyneet lanka-, kangas- ym. varannot ja harkita, josko ne olisivat hyödynnettävissä. Liian usein kankaiden ja lankakerien rippeet päätyvät jämäeriksi, joista voisi muka joskus vielä tehdä jotain muttei kuitenkaan koskaan tee. Ja vaikka lankaa, kangasta tms. jäisi kerralla yli vain vähän, vuosien saatossa nämä ylijäämävarannot ennättävät kasvaa yllättävän suuriksi. Suositeltavaa on mielestäni myös kierrätysmateriaalien käyttö. Viime jouluksi kokeilin tehdä verkkokasseja sipuleille tai hedelmille vanhoista VHS-nauhoista, mutta hylkäsin hankkeen kun lopputulos oli pahimman luokan sekundaa, ja sitä paitsi nauhan natina virkatessa oli todella piinaavaa... Onneksi kierrätysmateriaaleiksi voi lukea myös esimerkiksi vanhat verhokankaat ynnä muut videonauhaa työstöystävällisemmät aineet.

Suhtaudun muuten vähän ristiriitaisesti yrityksiin, jotka myyvät kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Arvostan kyllä toiminta-ajatusta, että roskasta tehdään käyttötavaraa, ja ymmärrän, että materiaalien muokkaaminen käsityönä on kallista. Minun on silti vaikea ymmärtää, miksi käytöstä poistettu Suomen armeijan kaasunaamarilaukku maksaa Globe Hope -painatuksella 41 euroa mutta pelkän alkuperäisen tornilogon kanssa Varustelekasta ostettuna kolmisen euroa. Vielä vähemmän perustan siitä, että usein roskasta tehdään uutta roskaa: avaimenperiä, heijastimia, rintakoruja ynnä muuta vekkulia ja hyvännäköistä mutta yhtä kaikki turhaketta, jota myydään pikkupuodeissa ja myyjäisissä kovaan hintaan. Samalla esitetään sekä myyjän/valmistajan että ostajan tekevän todellisen ekoteon ja lykkäävän maailman hukkumista roskaan, vaikka tosiasiassa rojun määrä pysyy samana: roskan joutumista kaatopaikalle vain lykätään siksi aikaa, kun se lojuu ostajan kotona. Kuviossa ahdistavinta on juuri se, että leikitään, että kuluttaminen voisi olla ekologista. Kuluttaessaan voi kyllä tehdä ekologisesti enemmän tai vähemmän kestäviä ratkaisuja, mutta pelkään, että näitä kierrätystuotteita käytetään usein pelkkänä tekosyynä saada ostaa uutta tavaraa – siis ostamisen viherpesuna.

Olisiko sitten hyödynnettävissä olevien materiaalien kärrääminen kaatopaikalle parempi ratkaisu? No ei tietenkään. Eikö muka ole parempi, että roskavuoria pienennetään vaikka sitten lisää turhaa tavaraa valmistamalla? Onpa kai. Ja eikö muka käsityön tekijän pidä saada työstään kunnon korvaus? Pitää toki. Mutta minä henkilökohtaisesti haluaisin saada tietokoneen näppäimistä valmistetun avaimenperän kaverini omine käsineen askartelemana tai kaasunaamarilaukun kummilapseni kämmenenjäljillä koristeltuna. Olisivathan ne silloin itsetehtyjä: rakkaudella, ajalla ja ajatuksella valmistettuja!