Lakkolainen ostosparatiisissa

Tervehdys pitkästä aikaa! Radiohiljaisuus on johtunut Intian-matkablogin päivittämisestä Tavaralakon sijaan.

Kyseessä oli kuudes reissu Intiaan, tällä kertaa tosin vain parin viikon pikapyrähdys. Ostosmielessä en ole enää Intiassa riskialtteinta kohderyhmää, sillä kuten eräs kanssareissaaja vuosia sitten ytimekkäästi ilmaisi: ”On the first trip you buy everything, on the second you buy something, on the third you buy nothing.” Oleellisimmat Intian-tuomiset on tosiaan tullut jo hankittua edellisiltä reissuilta. Tietysti vastaan tulee aina iki-ihania klassikoita, joista on miltei mahdoton kieltäytyä: on rumpua, puista kurnuttajasammakkoa, kivinorsua jonka sisälle on kaiverrettu pienempi norsu... Jotenkin onnistuin silti pysymään lujana näiden valtaisien houkutusten edessä.

Kokonaan en kuitenkaan ostoksilta välttynyt, sillä minulle oli esitetty kotona ennen lähtöä muutama kaino tuliaistoive jotka piti yrittää täyttää. Lahjat toisillehan ovat vielä ihan lakon hengen sallimia, mutta omakohtaisten ostosmielitekojen kannalta vaarallinen koetinkivi oli luvassa reissun lopussa Mumbain ostosparatiisissa. Täytyy valitettavasti myöntää, etten siitä ihan synneittä selvinnytkään.

Mumbaissa koko kaupungin ilmapiiri tuoksahtaa rahalta ja tuhlaamiselta. Metropolin elämä pyörii kaupankäynnin, bisneksenteon ja kuluttamisen ympärillä. Ostosparatiisiksi Mumbain tekee se, että sieltä saa vähän kaikkea, tai siis ihan mitä vaan. Ja mihin hintaan tahansa haluaa. Halpa hinta tarkoittaa toki säännöllisesti huonoa laatua, mutta vaaditut sijoituksetkin ovat varsin pieniä. Shoppailun säännöt ovat siis oikeudenmukaisen tuntuiset: täytyy päättää mitä haluaa, kuinka kovasti ja paljonko siitä on valmis maksamaan, ja sitten vain etsii näiden rajausten sisään jäävät vaihtoehdot.

Tämän pökerryttävän laatu- ja hintaluokkien runsauden lisäksi shoppailijaa ovat Mumbaissa houkuttelemassa muutamat tasokkaat kauppaketjut, joissa myydään persoonallisia, kekseliäitä, intialaismausteisia vaatteita ja kodintavaroita, joita on vaikea vastustaa. Matkatoverina ollut puoliso ei myöskään helpottanut asiaa vaan osteskeli melko estottomasti mitä huvitti ja ehdotteli sitä sun tätä jännää ostettavaa rinkantäytteeksi. Hän oli sitä paitsi jo hankkinut kaikenlaista kotiintuomista yhteistä Intian-visiittiämme edeltäneeltä Nepalin-reissulta, huomioitakoon että täysin pyytämättäni!

Omalle, tosin puolison kanssa jaetulle, syntilistalleni lasken Mumbaissa kertyneen satsin lasinalusia (joita on jo pitkään tarvittu lisää), neljä Bollywood-leffaa dvd:llä (jotka kyllä mainitsin jo lakon säännöissä etukäteen päätettynä poikkeamana) ja yhden kesämekon (jonka panin puolison minulle ostamaan mutta selvää lakkorikkurointia se silti oli). Varhaisiin Intian-matkoihin verrattuna kyllä hyvin askeettista meininkiä. Ja paljon vähemmän teki edes mieli ostaa mitään kuin yleensä, kun kuitenkin jollain tapaa halusi pitää lakkomentaliteettia yllä. Hankinnat, jotka tuli lopulta tehtyä, olivat selviä ja miltei pakonomaisia ostopäätöksiä, eikä niihin liittynyt sellaista oman pään sisäistä juupas-eipäs-väittelyä, jota usein käy kun matkoilla ollessaan näkee jotain kivaa ostettavaa mutta jää pohtimaan, haluaako/tarvitseeko sitä sitten kuitenkaan oikeasti (mikä nykyuskomukseni mukaan tarkoittaa kielteistä vastausta).

Oliko Mumbai nyt sitten ostoslakkoni antiklimaattinen loppu? Sanokaas te, lukijani, jos olette asiasta jotain mieltä. Minusta ehkä kuitenkaan ei. Lakkohan suuntautuu pääasiassa kahteen kohteeseen: ensinnä turhanaikaista kuluttamista ja tarpeettomia heräteostoksia sekä toiseksi ylenmääräisen tavaran hamstraamista vastaan. Näistä jälkimmäistä matkatuomiset kyllä jossain määrin ovat, ensimmäistä eivät niinkään. Ja kuten jo Amsterdamin-reissusta ja sen aikaisista ostosmieliteoista kirjoittaessani pohdiskelin, tavoitteenani on lakon myötä tavoittaa mielentila, jossa ostan harvemmin ja harkitummin, erityisempiä ja merkityksekkäämpiä asioita – ja juuri sellaisia matkoilta tehdyt hankinnat yleensä ovat. Vähän Kutipapin tavoin matkatuomisilla on kyky herättää muistoja ja viedä mukanaan kaukaisiin maisemiin, eksoottisiin tuoksuihin ja tunnelmiin vaikkapa joka kerran kun pyyhin niistä pölyt. Ja se on muuten korvaamatonta se, ainakin jokaiselle jonka lempiharrastuksiin ei kyseinen kodinhoitotoimenpide muutoin kuulu.

Lakkorikkomusmielitekoja

Runsas viikko sitten Magnus Londen kirjoitti Hesarin Meno & Paluu -teemasivuilla (21.10.2011) kokemuksistaan Tallinnan-laivalla ja pohti, että ”matkustamisesta on tullut hysteeristä kuluttamista”. ”Olemme matkalla ja rahaa palaa”, kiteyttää Londen. Risteilyillä ilmiö kieltämättä saavuttaa lakipisteensä, laivathan on rakennettu saamaan ihmiset kuluttamaan – eihän siellä ole muuta tekemistä! Suurin osa ostoksista on tietysti suun kautta nautittavassa muodossa, mutta kyllä risteilyalusten myymälät pursuavat myös järkyttävää rihkamaa ja rompetta.

Kaupunkilomalla tietyssä seurassa tilanne voi kuitenkin olla oleellisesti eri. Siellä kuluttaminen tai ainakin kaupoissa kiertely (ja ei, jälkimmäinen ei välttämättä johda edelliseen!) voi olla myös nautinto ja oleellinen osa itse reissua. Olin taannoin viettämässä pidennettyä viikonloppua Amsterdamissa tyttöjen kanssa. Omina tuomisina oli tällä kertaa kilo juustoa ja herkullisia suklaakonvehteja – juuri sellaisia hankintoja, mitä en monesti raski kaupunkilomilla tehdä viimeisen päivän pihistelypuuskassa, ennakkoaikomuksista huolimatta. Tällä kertaa panostin syömiseen sekä ennen että jälkeen matkan, vähän kuin houkuttimeksi ja korvaukseksi tavaralakossa pysymiselle... Itse asiassa olen lakon aikana myös kotona käynyt normaalia huolettomammin ulkona syömässä, mikä kuuluu ehdottomasti lakon myönteisiin vaikutuksiin!

Heti alkuun myönnettäköön silti, että saatoin myös tehdä pari – tosin tulkinnanvarausta ja harmaalle alueelle jäävää – lakkorikkomusta. Ensinnäkin ostin itselleni sievän vanhanaikaisen kuvajoulukalenterin. Sehän ei tavallaan ole tavara, vaan jokavuotinen pakollinen kuluva kertakäyttöinen välttämättömyys. Eiks?! Olisin tietysti voinut oveluuttani ostaa suklaajoulukanterin, koska se olisi laskettu ruokien joukkoon, tai pyytää äidin ostamaan minulle kalenterin, mutta ehkä lakon rikkominen on sitten kuitenkin järkevämpää kuin tällaisten vippaskonstien käyttö.

Seuraavaksi tosin täytyy myöntää, että tein matkalla myös yhden niiiin ihanan ja omannäköiseni vaatelöydön, että jouduin turvautumaan joulupukki-korttiin. Matkatoverit tekeytyivät siis pikkutontuiksi ja hankkivat jotain pehmeää pukinpakettiin. Tosin koko kauppaan meno oli heidän ideansa, joten vetäydyn osittain vastuusta.

Oliko koko matkamme sitten ”hysteeristä kuluttamista”? Tiettyä ostoshysteriaa oli ehkä ilmassa sillä hetkellä, kun reissukaverini löysivät kumpainenkin itselleen Maailman Täydellisimmät Käsilaukut. Ja kieltämättä käytimme ison osan matka-ajasta periaatteessa ”shoppaillen”, ainakin jos sillä tarkoitetaan päämäärätöntä kaupungilla kiertelyä, kivojen kaupunginosien katsastamista, näyteikkunoiden ihailemista ja persoonallisissa putiikeissa pyörimistä muun kuljeskelun ohella. Shoppailukammosta kärsivien lukijoideni mielestä tämä voi olla täysin käsittämätön konsepti, mutta voi olla todella inspiroivaa kulkea kaupoissa ihastelemassa ja hypistelemässä huolella ja hyvällä maulla ideoituja ja valmistettuja tuotteita, olivatpa ne sitten herkkuja, koriste- tai käyttöesineitä, vaatteita tai asusteita. Yleensä olen liian pihi osteskelemaan juuri mitään pikkuputiikeista, mutta voin silti jaksaa käydä useassa – jotenkin ne ovat niin eri asia kuin kaupunkien keskeisten ostoskatujen identtiset pintamuotia tyrkyttävät ketjumyymälät.

Minusta on kannatettavaa ostaa parempaa, laadukkaampaa ja kalliimpaa, jos myös ostaa vähemmän, harkitummin ja suurempaan tarpeeseen, vastakohtana sille, että tekisi halpoja mutta hölmöjä herätehankintoja hetken mieliteosta ilman parempaa syytä kuin itsensä ”piristäminen”. Kannatettavammasta kuluttamisesta hyviä esimerkkejä olivat mielestäni molempien matkakumppaneiden ihanat, uniikit nahkalaukkulöydöt, joista vielä parin viikon jälkeen tulee hyvä mieli – siis minulle, eikä vain ostoksen tekijälle! – ja jotka todennäköisesti kuluvat käytössä vuosikausia.

Tällaisia hankintoja toivoisin itsekin tekeväni taas lakon jälkeen. Erityisesti haluaisin oppia siihen, että raskisin tehdä kalliimpia hankintoja silloin kun jotain todella tarvitsen, ja vastaavasti kokonaan pois siitä, että osteskelen jotain pientä ilman varsinaista syytä ja tarvista. Tahdon kyllä edelleen yrittää myös irtautua materian tuottamasta mielihyvästä, mutta en usko että se on kokonaan mahdollista. Uuden kirjan sivujen tai vaikkapa nahkakenkien tuntu ja tuoksu tuottavat mielihyvää kaikille aisteille, ja jos ne ovat hyviä ja laadukkaita, mielihyvä saattaa kantaa vuodesta toiseen.

Kun kerran tarvitsemme vaatteita, jalkineita, laukkuja ja niin edelleen, miksi sitten emme voisi hankkia niistä sellaisia versioita, jotka jotenkin kuvastavat omaa persoonaa ja henkilökohtaista tyyliä, ilman että se on auttamattoman pinnallista? Ja lopulta: miksi tavaroista ei saisi ja voisi olla onnellinen? Mitä pahaa siinä on?

Ei tietenkään mitään. Hetken aikaa minusta tuntui, että kyseenalaistan tällaisilla pohdinnoilla koko lakon mielen. Mutta sitten tajusin, että lakon aikana olen tavallaan kokenut suurempaa onnea omistamistani tavaroista kuin pitkään aikaan: on ollut ihanaa vaikkapa kaivaa kaapista vaatteita viikonloppurientoihin, kun on ollut hyvä ja julkilausuttu syy pukea päälle jokin vanha ikisuosikkivaate. Ja tämähän juuri oli eräs lakkoni tavoitteista: oppia arvostamaan sitä, mitä jo omistan, ja palata ennemmin vanhojen tavaroideni pariin niitä tarvitessani kuin hankkia uutta.

* * *

Facebookissa kiertää muuten mahtava kuvalinkki (tämä Käsittämätön Asia löytyy myös täältä:

Ystäväni kommentti kiteytti asian aika hyvin: ”Maiju hei, miten sä VOIT olla ostamatta asioita?” En ymmärrä, kun tällaistakin olisi tarjolla. ;D