Eilen olin pitkästä aikaa harrastamassa oikeaa kunnon shoppailua tunnin-parin verran 12-vuotiaan siskontyttöni ja toisen siskoni seurana heidän perinteisellä jokakeväisellä ”humputtelureissullaan”. Esiteiniltä eivät shoppailuenergia ja -into ihan hetkessä lopu, ja siskontyttö kauhistelikin omaa ostoslakkoani ja oli sitä mieltä, ettei mitenkään itse pystyisi samaan. Shoppailusta kun tulee hyvälle mielelle, ja jotain saatuaan ei voi lopettaa vaan haluaa saada vielä jotain lisää.
Me tädit pyörittelimme vähän silmiämme jälkimmäiselle kommentille, mutta myönnettäköön, että tunne on kyllä itsellekin tuttu. Shoppailu toimii toisinaan mainiona mielialan kohottajana: sillä voi joko palkita itsensä arjen keskellä tai siitä voi saada lohtua ja piristystä ärtymyksen ja ankeuden keskellä.
Shoppailu koukuttaa, koska se saa aivot erittämään dopamiinia, ”mielihyvähormonia” – ihan samaan tapaan kuin muutkin pahamaineiset koukuttajat kuten suklaa, kahvi, alkoholi, tupakka tai (muut) huumeet. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mielihyvän tunteen syntyminen ei edellytä varsinaista ostamista, vaan se liittyy nimenomaan ostoajatuksella leikittelyyn ja houkuttelevan hankinnan harkitsemiseen. Ikkunaostoksilla käymisestä voi siis saada yhtä paljon mielihyvää kuin tosiasiallisesta tuhlaamisesta.
Itse asiassa kaupanteon konkretisoituminen saattaa jopa murentaa mielihyvän ja aiheuttaa katumuksen tunteita, kun dopamiinin eritys lakkaa ja aivojen kemikaalihumala laskee. Olennaista on kutkuttava tunne ennen päätöksentekoa ja toimintaan ryhtymisestä; (ostos)mahdollisuuden realisoituminen tappaa mielenkiinnon ja huomio suuntautuu jo seuraavaan mahdolliseen mielihyvän lähteeseen. Juuri tästä syystä shoppailu tuottaa vain väliaikaista iloa eikä pysyvää tyydytystä. Kiinnostavaa on, että lyhytkin pysähdys tai epäröinti matkalla kassalle vähentää dramaattisesti ostoksenteon todennäköisyyttä. Tuumaustauko päästää järjen äänen kuuluville dopamiinihuuman takaa ja auttaa harkitsemaan ostoksen tarpeellisuutta paremmin.
Ostoslakkoni terävin kärki suuntautuu juuri turhanpäiväiseksi ja hölmöksi kokemaani mielialashoppailua vastaan. Edellä esitetyn valossa tuntuu siksi järkevältä idealta yrittää aina jatkossa pitkittää ostosten tekoa ja venyttää ostopäätöstä mielellään ainakin yön yli. Hetken harkinta-aika on jo aiemmin osoittautunut hyväksi keinoksi hillitä ostointoa, mutta nyt voisin omaksua aikalisän pitämisen tietoisemmaksi periaatteeksi.
Shoppailun mielialavaikutukset olivat mielessä siskontytön intoilun lisäksi siitä syystä, että viikko on jostain syystä käynnistynyt vähän myrtyneellä mielellä. Piristystä pitäisi tietysti hakea liikunnasta, plaah, mutta enemmän houkuttaisi joku vähemmän itsekuria vaativa piriste, kuten ostoksilla käyminen tai suklaan syöminen.
Sanotaan, että sokerinhimosta pääsee irti kun vain pidättäytyy syömästä sokeria tarpeeksi pitkään. Voi olla, mutten ainakaan itse ole selvinnyt repsahtamatta toisinaan herkkuihin. Ostoslakko on kyllä toiminut saman kaavan mukaisesti: shoppailuhalut ovat lakon myötä merkittävästi vähentyneet ja toivon, että asennoitumiseni ostoksilla käyntiin on muuttunut pysyvästi: aion tulevaisuudessa shoppailla vähemmän, harkitsevammin ja ennemmin tarve- kuin mielialalähtöisesti. Ajoittaisesta suklaan syömisestä minulla ei sen sijaan ole aikomustakaan opetella eroon :)
Shoppailudopamiineista mm. seuraavien linkkien takana:
Luolamies opetti shoppailun
This is your brain at the mall: Why shopping makes you feel so good
Shopping, depression and dopamine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti