Tammikuu on mennä hujahtanut yhdessä silmänräpäyksessä joulusuklaita sulatellen, alkavaan työvuoteen orientoituen ja presidentinvaaleja jännittäen (ja vaalilautakuntalaisen ominaisuudessa toimeenpannen).
Blogi ei kuitenkaan ole unohtunut, ja lakkokin on jatkunut kuulumisten päivittämättä jäämisestä huolimatta. Ostoslakkoni on miltei huomaamatta edennyt jo yli puolenvälin: jäljellä on enää reilut kolme kuukautta kahdeksasta!
Loppuvuoden sortumisten jälkeen joulu oli onneksi varsin tavaraton. Koko perhepiiri oli – hienoiseksi yllätyksekseni – noudattanut ilahduttavissa määrin lakkoperiaatteitani, eikä paketeista paljastunut montaakaan uutta tavaraa. Sen sijaan itsetehtyjä herkkuja, lahjakortteja kulttuuririentoihin ynnä muuhun mukavaan ja lupauksia yhdessä vietettävästä ajasta, esimerkiksi peli-illoista ja uimareissuista, löytyi pukinkontista runsain mitoin.
On tietysti niin, ettei edes aineettomia lahjoja pitäisi jaella ylenmäärin, sillä aineettomienkin hyödykkeiden tuottaminen nielee energiaa ja resursseja. Seuraavana jouluna on kai pyrittävä vielä vähentämään kaikenlaisten lahjojen kokonaismäärää, laadusta riippumatta. Mutta totta puhuen odotan kyllä innolla tulevaa elokuvissa, teatterissa ja ravintolassa käynnin täyteistä kevättä. Periaatteessa kai pitäisi vähentää kaikkea kuluttamista ja kyseenalaistaa koko kuluttamisen idea. Äkilliset, totaaliset luopumiset eivät kuitenkaan yleensä jää lopullisiksi, vaan niistä on hankalaa pitää kiinni. Aion siis edetä asteittain ja lähteä siitä, että siirrän oman kulutukseni painopistettä tavaroista palveluihin.
Yhteen sekä saamissani että antamissani joulupaketeissa piilleeseen lahjaan pätee onneksi jatkuvan kasvun logiikka – vieläpä aiheuttamatta mitään päästöjä tai luonnonvarojen tuhlausta. Kyseinen lahja on yhdessäolo – ilmiö, joka poikii ainoastaan lisää yhdessäoloa ja sen mukana iloista mieltä, henkistä hyvinvointia ja paremman (tuntuisen) maailman. Kukaties ystävien ja läheisten seuran elävöittämänä tulee sitä paitsi helpommin keskityttyä elämän oleellisuuksiin ja kehityttyä yhä vapaammaksi tavaran houkutuksista.
En kuitenkaan jää vain toiveikkaasti yhdessäolon henkistävän voiman varaan, vaan tiukennan lupausteni mukaan lakkosääntöjä lakon loppuajan hankaloittamiseksi tai puhdasoppisemmaksi tekemiseksi.
Tiukennus sääntöön nro 4: En osta musiikkia myöskään mp3-muodossa.
Tiukennus sääntöihin nro 6 ja 7: En hanki kodin tarvekaluja enkä kuluvia vaatteita kuten sukkia, alusvaatteita jne. vaikka ne menisivät rikki. Tämänhetkiset varannot saavat riittää loppulakon ajaksi. Kodinkoneet on korjattava tai lainattava, jos entiset hajoavat. (Huom! Ikivanha kännykkäni alkaa mitä ilmeisimmin vedellä viimeisiään, eikä ole sanottua, että se säilyisi viestintäkelpoisena huhtikuuhun asti. Elämme siis jännittäviä aikoja... Hajoamisskenaario silmissäni elän toivossa, että jollakulla tuttavallani on laatikonpohjalla sellainen ihme kuin vanhuuttaan vaan ei toimimattomuuttaan käytöstä poistettu kännykkä.)
Tiukennus sääntöön nro 8: En enää ota vastaan tavaralahjoja muilta, enkä myöskään saa antaa lahjaksi tavaraa muille. (Huom! Ystäväpiirissä on parhaillaan käynnissä 30-vuotissuma.)
Tiukennus poikkeukseen nro 10: En osta myöskään tutkimuskirjallisuutta tai muuta töihin liittyvää tavaraa.
Rangaistus lakkorikkomuksista: Jollen noudata lakkosääntöjä, joudun luovuttamaan kierrätykseen vanhaa tavaraani suhteessa 1 sisään, 3 (”samanarvoista”) ulos.
Lakkosäännöistä en aio yrittää kovin tiukasti pitää kiinni enää lakon loputtua, mutta tätä viimeistä periaatetta voisin kyllä ajatella soveltavani uutta tavaraa tai vaatetta hankkiessani myös jatkossa. Jos kantaa jotain uutta sisään, pitää hankkiutua eroon vähintään samasta määrästä vanhaa. Kodin säilytystilat pysyisivät väljinä eikä tarvitsisi säännöllisin väliajoin tuskailla tilan loppumista. Rangaistus on kieltämättä vähän hölmö siinä suhteessa, että tavaran määrä maailmassa ei pienene, vaan ainoastaan omassa kodissani, mikä ei tarkemmin ajatellen tunnukaan yhtään rangaistukselta vaan päinvastoin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti