Takaisin tavarataivaassa

Ostoslakkoni on ollut ohi jo kolme viikkoa, joten on korkea aika kirjata ylös lakon jälkimietteet ja antaa sille loppuarvosana. Suoritan itsearvioinnin tarkastelemalla lakon lopputuloksia elämäni eri osa-alueilla:

Koti
Onko kotini lakon myötä muuttunut ilmavammaksi, saanut lisää säilytystilaa ja tyhjentynyt turhasta tavarasta? Valitettavasti ei juurikaan. Jo ennen lakkoa oli käynnissä hitaasti mutta vakaasti etenevä vaatehuoneen raivausprosessi, mutta lakko itsessään ei kyllä edistänyt sitä lainkaan. Toisaalta kodin tavaramäärä ei lakon aikana myöskään lisääntynyt, mikä tuntuu mahtavalta. Todennäköisimmät tavaranlisäykset olisivat kuormittaneet kirjahyllyä ja cd-levylaatikoita sekä vaatekaappia, mutta näiden kaikkien tarjonta on nyt pysynyt aiemmassa, toki jo ihan riittävässä laajuudessaan. Se antaa toiveita siitä, että kodin tavaranpaljoutta voisi vähän kerrassaan onnistua karsimaan sen sijaan, että kerryttäisi tilalle aina saman verran uutta.

Raha
Kartuttiko tavaralakko rahavarojani, kun en ole syytänyt niitä kaupan kassaan? Valitettavasti ei, joudun vastaamaan tässäkin kohtaa. Lakon aikana palkka on aina kuukauden mittaan huvennut tililtä ihan tavalliseen tahtiin. Tai jopa nopeammin, sillä olen lakosta huolimatta tehnyt isoja sijoituksia: suurimpina mainittakoon autokoulu ja ensi viikolla alkava Etelä-Afrikan matka. Sitä paitsi, kuten jo syksyllä valitin, tavaralahjojen korvaaminen erilaisella yhdessä tekemisellä käy helposti kalliiksi, vaikka se onneksi jättää jälkeensä korvaamattomia muistoja ja unohtumattomia elämyksiä.

Entä millainen vaikutus lakolla on ollut suhtautumiselleni rahankäyttöön? Hieman huolestuttava, täytyy myöntää. Kuten todettu, olen lakon myötä omaksunut periaatteen, että jatkossa aion ostaa vähemmän mutta laadukkaampaa – eli miltei väistämättä myös kalliimpaa. Ostoslakkoilu on myös luonut ajatusharhan siitä, etten ole tosi pitkään aikaan tullut käyttäneeksi juuri yhtään rahaa, joten ajattelen, että voin nyt vallan mainiosti kohdistaa tulevien hankintojeni (esim. kännykkä) hintahaarukan piirun jos toisenkin verran aiempaa ylemmäs.

Ihmissuhteet
Miten tavaralakko näkyi ihmissuhteissani? Mahdollinen vaikutus liittyy siihen, että lahjaksi tuli  entistäkin enemmän annettua tekemistä tavaran sijaan. Ja kun tekemiset tehtiin yhdessä lahjan saajan kanssa, lakkoajalle osui monenlaista mukavaa menoa sirkuksesityksistä Suomen Pankin retkeen, suklaabrunssista sushin syömiseen. Jos oletetaan, että edes osa näistä yhteistekemisistä olisi jäänyt väliin ilman lakkoa, se on ehdottomasti parantanut elämänlaatua lisäämällä läheisten kanssa hankittuja kokemuksia ja vietettyä aikaa.

Ympäristö
Kuinka ympäristöystävällinen ostoslakkoni oli? Onnistuinko sen avulla pelastamaan edes pikkuriikkisen palasen maailmaa? Taitaa olla niin, että lakko oli ennakkoajatuksissani ekohenkisempi kuin todellisuudessa. Arvion perusteeksi riittänee viittaus jo yllä mainittuihin autokouluun ja Etelä-Afrikan reissuun, joka ei edes ole ollut ainoa lakon aikana toteutunut tai suunniteltu matka. Tavaroiden ostaminen ei ole ainoaa ympäristöä vahingoittavaa kuluttamista, ja esimerkiksi aineettomien lentolippujen hankkiminen on tietysti tuhatkertainen ympäristörikos verrattuna kirpputorilta ostettuun vaatteeseen tai antikvariaatista ostettuun kirjaan. Luonnon ystävän ostoslakko olisi ehkä kohdistunut laajemmin kaikenlaiseen kuluttamiseen tai mahdollisesti sallinut kierrätystavaroiden hankkimisen. Siispä, kuten olen jo useampaan otteeseen todennut, lakon parantava vaikutus on kohdistunut ensisijaisesti omaan elinympäristööni eikä niinkään ympäristöön.

Ajankäyttö
Miten ostoslakko muutti ajankäyttöäni? Kaupoissa kiertelyn lopettaminen vapautti kyllä hieman aikaa muuhun käyttöön, vaikkei se mikään merkittävä aikasyöppö ole aiemminkaan ollut. Mutta vaikkapa lauantaisten ruokaostosten yhteydessä tuli keskityttyä vain muonavarantojen täydentämiseen, eksymättä kauppakeskuksen ylempiin kerroksiin kiertelemään ja katselemaan. Kaupat ja ostoskeskukset eivät lakon aikana ole näyttäytyneet erityisen houkuttelevina ajanviettopaikkoina, koska eihän niihin tosiasiassa mennä viihtymään tai oleskelemaan vaan ainoastaan tuhlaamaan rahaa. Myös lakon aikana tekemilläni matkoilla aikaa on vapautunut oleellisempiin asioihin kuin shoppailurupeamiin, mikä on lyhykäisillä viikonloppureissuilla ollut oikein tervetullutta. Toivon että jatkossakin osaisin välttää kaupoissa maleksimista ja tehdä niihin ennemmin tarpeen vaatimia täsmäiskuja.

Ruokaostosten teon nopeutumisesta huolimatta lakko tuntuu muutoin jollain tavalla rauhoittaneen ja tyynnyttäneen elämääni. Mitenkä niin, mietin oikeastaan itsekin. Kyse taitaa olla siitä, että monesti kun keksii haluavansa tai tarvitsevansa jotain, tätä oivallusta seuraa kiihkeä etsintävaihe joko oikeissa kaupoissa tai internetissä. Minun on vaikea lopettaa etsimistä ennen kuin oikea tavara tai tuote löytyy ja tietysti vielä parhaalla mahdollisella hinta-laatusuhteella. Lakon aikana kaiken tämän on voinut jättää väliin. Netti on tosin niin pohjaton ajantappamiskeinojen runsaudensarvi, ettei yhdestä ajanvietteestä luopuminen vielä millään muotoa merkitse tietokoneella notkumiseen käytetyn ajan oleellista vähenemistä.

Asenteet
Mullistiko tavaralakko ostamista koskevat ajatukseni ja asenteeni? Jollei aivan mullistanut, niin auttoi ainakin huomaamaan tiettyjä ajatustapoja ja toimintamalleja, joita oli helppoa ja vaivatonta muuttaa toivottuun suuntaan. Ja lakon vaikutukset elämääni tuntuvat ajatustasolla suuremmilta kuin ehkä konkreettisesti: olenhan edelleen ostanut totuttuun tapaan ruokaa ja kuluvaa päivittäistavaraa, enkä siten ole kokonaan ollut kulutuskulttuurin ulkopuolella. Jatkuva uuden ostamisen tarve lakon aikana kuitenkin hiipui yllättävän helposti. Yllättävää iloa tuotti se, että uuden sijaan saattoi löytää vanhaa. Jonkun kerran tuli sellainen olo, ettei ollut esimerkiksi mitään kivaa päällepantavaa, mutta aika äkkiä kaapista löytyi paljon hyviä vaihtoehtoja. Välillä taas olisi tehnyt mieli ostaa joku uusi kirja, mutta joka kerta pinossa oli vanhojakin opuksia lukemista odottamassa.

Lakkomotivaatio notkahti melko nopeasti alun jälkeen, kun koin, että olin jo saanut siltä toivomani oivallukset: tyytyväisyyden jo omistamaani ja ilon vanhoista suosikeista sekä periaatteen, että jatkossa ostaisin vähemmän mutta harkitumpaa, laadukkaampaa ja kestävämpää. Motivaatiota heikensi myös se, että koin lopulta hölmöksi kaiken ostamisen ja tavaran niputtamisen samaan kategoriaan. En osaa pitää kovin pahana vaikkapa kulttuurin kuluttamista, edes tavaramuodossaan esimerkiksi kirjoina tai levyinä. Vaatteiden, kenkien ja laukkujen ostamisesta sen sijaan toivon päässeeni ”yli” tai irti, ainakin mitä tulee heräteostoksiin, mielialashoppailuun ja ostoksilla käymiseen ajanvietteenä.

Kokonaisarvosana
En voi antaa itselleni ostoslakkolaisena kiitettävää arvosanaa, koska sorruin muutamaan (tosin täällä blogissa julkisesti tunnustettuun!) lakkorikkomukseen. Yllättävän helppoa ja tuskatonta lakkoilu silti kaiken kaikkiaan oli. Se tuntui virkistävältä ja auttoi kiinnittämään huomiota asioihin, joita ei yleensä tulisi pohtineeksi, kuten omaan suhtautumiseen tavaroihin ja omiin ostamisen motiiveihin. Tavaralakolle kokemuksena voin siis antaa kehuja ja suositella kokeilua muillekin. Totaalisessa kieltäymyksessä ei välttämättä ole pointtia pitemmän päälle, mutta lakosta saa hyvän sysäyksen oman ajattelun ja toiminnan tarkasteluun – ja toivottavasti myös muuttamiseen.

Tavaralakko-blogin pito loppuu näillä näkymin tähän, mutta jo ensi viikosta alkaen pääsee Etelä-Afrikan matkakuulumisia seuraamaan osoitteessa travel.wuokko.org!

Tavaralakkoilija trendsetterinä?

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla 20.3. taloustoimittaja Annukka Oksanen kirjoittaa otsikolla ”Vaatimattomuus kaunistaa” tuoreiden tanskalaisten muoti- ja naistenlehtien katselmuksestaan. Euroopan talouskriisi ja romahtaneet asuntojen hinnat heijastuvat hieman yllättäen myös näiden lehtien sivuille. Säästäväisyyden vaatimus kuvastuu siinä, miten vaatekaappia kehotetaan päivittämään uutta sesonkia varten: heräteostokset ovat pannassa, ja sen sijaan nyt tulee panostaa laatuun ja pitkäkäyttöisyyteen. Eräässä muotilehdessä opastetaan jopa siihen, miten kevään ”sesongista selviää mahdollisimman vähillä uusilla ostoksilla tai jopa kokonaan ilman ostoksia”.

Tavaralakkoilija hämmentyy. Eikö lakossani ole hitustakaan omaperäisyyttä ja kapinallisuutta – onko se päinvastoin peräti muotia?!? Jo aiemmin oli helppo hahmottaa ostoslakon yhteys sellaisiin laajempiin trendeihin kuin downshiftaus tai ympäristötietoinen kuluttaminen, mutta säästäväisyys naistenlehtien mainostamana (vaikka toki omaan maailmaansa sopivaksi muokkaamana) muodikkaana ilmiönä on uusi ja yllättävä ajatus. Tosin omalla tavallaan ihan kannatettava. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin olla muotivirtauksen edelläkävijä? ;)

Jos kumpi tahansa trendi – oman kuluttamisen vähentäminen joko ympäristösyistä tai muodin mukana – innostaa, niin suosittelen lämpimästi ryhtymistä ostoslakkoon. En tosin koe lakkoa mitenkään välttämättömäksi keinoksi muuttaa omaa kulutuskäyttäytymistään. Lakko vain helpottaa muutosta auttamalla kiinnittämään tietoista huomiota siihen, mitä, miten ja miksi ostaa. Oman toiminnan tunnustaminen ja tunnistaminen taas lienevät edellytyksiä tarpeellisten muutoskohtien löytämiselle ja muutosten toteuttamiselle.

Minulle lakko on osoittanut ainakin sen, millaisia hankintoja pidän turhina ja millaisia tarpeellisina. Yleisohjeen ”laadukkaampaa, mutta vähemmän” -lisäksi on hahmottunut käytännön nyrkkisääntöjä arveluttavien ja hyväksyttävien ostosten tunnistamiseen. Minulle henkilökohtaisesti pahimpia turhakkeita ovat heräteostoksena hankitut vaatteet sekä kodin sisustusesineet. Sen sijaan tarpeellisia tai ainakin suotavia sijoituskohteita ovat harrastusvälineet sekä kirjat ja muut kulttuurituotteet (joista tosin esimerkiksi levyjen ei välttämättä tarvitse olla fyysisiä esineitä). Tietysti myös vaatteille ja sisustusesineille on oma paikkansa, mutta toivon todella, etten sorru jatkossa hankkimaan sellaisia hetken mielijohteesta. Turhia heräteostoksia haluaisin toki välttää myös hyväksyttävien hankintojen kategoriassa. Malttia ostoimpulssien edessä siis, on oma toiveeni tavaralakon jälkeensä jättämäksi perinnöksi.

Minulla lakkoa on jäljellä enää 10 päivää, joten ryhdyn vierittelemään lakkopalloa (tai ainakin ajatusta ostosten vähentämisestä) jo eteenpäin... Haastankin teidät lukijani miettimään, mitä kuuluu teidän omiin turhien ja tarpeellisten hankintojen kategorioihinne, ja joko jakamaan pohdintanne täällä tai ainakin pitämään ne mielessä seuraavalla kerralla ostoksia tehdessänne!

Dopamiinia, dopamiinia

Eilen olin pitkästä aikaa harrastamassa oikeaa kunnon shoppailua tunnin-parin verran 12-vuotiaan siskontyttöni ja toisen siskoni seurana heidän perinteisellä jokakeväisellä ”humputtelureissullaan”. Esiteiniltä eivät shoppailuenergia ja -into ihan hetkessä lopu, ja siskontyttö kauhistelikin omaa ostoslakkoani ja oli sitä mieltä, ettei mitenkään itse pystyisi samaan. Shoppailusta kun tulee hyvälle mielelle, ja jotain saatuaan ei voi lopettaa vaan haluaa saada vielä jotain lisää.

Me tädit pyörittelimme vähän silmiämme jälkimmäiselle kommentille, mutta myönnettäköön, että tunne on kyllä itsellekin tuttu. Shoppailu toimii toisinaan mainiona mielialan kohottajana: sillä voi joko palkita itsensä arjen keskellä tai siitä voi saada lohtua ja piristystä ärtymyksen ja ankeuden keskellä.

Shoppailu koukuttaa, koska se saa aivot erittämään dopamiinia, ”mielihyvähormonia” – ihan samaan tapaan kuin muutkin pahamaineiset koukuttajat kuten suklaa, kahvi, alkoholi, tupakka tai (muut) huumeet. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mielihyvän tunteen syntyminen ei edellytä varsinaista ostamista, vaan se liittyy nimenomaan ostoajatuksella leikittelyyn ja houkuttelevan hankinnan harkitsemiseen. Ikkunaostoksilla käymisestä voi siis saada yhtä paljon mielihyvää kuin tosiasiallisesta tuhlaamisesta.

Itse asiassa kaupanteon konkretisoituminen saattaa jopa murentaa mielihyvän ja aiheuttaa katumuksen tunteita, kun dopamiinin eritys lakkaa ja aivojen kemikaalihumala laskee. Olennaista on kutkuttava tunne ennen päätöksentekoa ja toimintaan ryhtymisestä; (ostos)mahdollisuuden realisoituminen tappaa mielenkiinnon ja huomio suuntautuu jo seuraavaan mahdolliseen mielihyvän lähteeseen. Juuri tästä syystä shoppailu tuottaa vain väliaikaista iloa eikä pysyvää tyydytystä. Kiinnostavaa on, että lyhytkin pysähdys tai epäröinti matkalla kassalle vähentää dramaattisesti ostoksenteon todennäköisyyttä. Tuumaustauko päästää järjen äänen kuuluville dopamiinihuuman takaa ja auttaa harkitsemaan ostoksen tarpeellisuutta paremmin.

Ostoslakkoni terävin kärki suuntautuu juuri turhanpäiväiseksi ja hölmöksi kokemaani mielialashoppailua vastaan. Edellä esitetyn valossa tuntuu siksi järkevältä idealta yrittää aina jatkossa  pitkittää ostosten tekoa ja venyttää ostopäätöstä mielellään ainakin yön yli. Hetken harkinta-aika on jo aiemmin osoittautunut hyväksi keinoksi hillitä ostointoa, mutta nyt voisin omaksua aikalisän pitämisen tietoisemmaksi periaatteeksi.

Shoppailun mielialavaikutukset olivat mielessä siskontytön intoilun lisäksi siitä syystä, että viikko on jostain syystä käynnistynyt vähän myrtyneellä mielellä. Piristystä pitäisi tietysti hakea liikunnasta, plaah, mutta enemmän houkuttaisi joku vähemmän itsekuria vaativa piriste, kuten ostoksilla käyminen tai suklaan syöminen.

Sanotaan, että sokerinhimosta pääsee irti kun vain pidättäytyy syömästä sokeria tarpeeksi pitkään. Voi olla, mutten ainakaan itse ole selvinnyt repsahtamatta toisinaan herkkuihin. Ostoslakko on kyllä toiminut saman kaavan mukaisesti: shoppailuhalut ovat lakon myötä merkittävästi vähentyneet ja toivon, että asennoitumiseni ostoksilla käyntiin on muuttunut pysyvästi: aion tulevaisuudessa shoppailla vähemmän, harkitsevammin ja ennemmin tarve- kuin mielialalähtöisesti. Ajoittaisesta suklaan syömisestä minulla ei sen sijaan ole aikomustakaan opetella eroon :)

Shoppailudopamiineista mm. seuraavien linkkien takana:
Luolamies opetti shoppailun
This is your brain at the mall: Why shopping makes you feel so good
Shopping, depression and dopamine

Pelasta maailma, tee se jo tänään?

Havahduin taas blogin pitoon, kun eräs (ennen lakkoa) suosimani vaatemyymäläketju lähestyi minua selvästi huolestuneena lakon aiheuttamasta kuluttamattomuudestani. Minut toivotettiin tervetulleeksi takaisin kymmenen euron alekupongin kera. Asiakkaista halutaan siis selvästi pitää kiinni! Sääli vain, ettei edelleenkään tee yhtään mieli päästä vaateostoksille. Jokusen kerran olen lakon aikana piipahtanut vaateliikkeissä tai kävellyt tavaratalon vaateosaston läpi, kokematta kuitenkaan ylitsekäymätöntä sovittamisen ja osteskelun kaipuuta. Pikemmin päinvastoin olen tuntenut mielihyvää siitä, ettei ole tarvinnut tai edes ”saanut” jäädä katselemaan ja mallailemaan. Kevättä kohti voivat mieliteot tietysti voimistua, onhan se ainakin mainostajien mukaan aina uudistumisen aikaa. Ja mikäs sen helpompi keino uudistaa itseään kuin vaatekaapin sisällön uusiminen..?

Itse asiassa nykyään on tarjolla vielä vaivattomampi keino muuttaa itseään ja peräti koko maailmaa: internet. Itsensä muuttamiseen on tarjolla etäohjattuja dietti- ja kuntoiluohjelmia; maailman muuttaminen puolestaan tuntuu vähimmillään vaativan pelkkiä allekirjoituksia adresseihin ja tykkäämisiä Facebook -kampanjoihin. Ainakin arabikeväässä ja kotimaan vastikään käydyssä presidentinvaalikampanjassa sosiaalinen media on todella näytellyt suurta roolia. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että nettiosallistuminen on vain yksi todiste aikamme mukavuudenhalusta. On kovin helppoa ja vaivatonta osallistua internetin välityksellä suoran käytännön toiminnan sijaan. Oma ostoslakkoni on tästä näkökulmasta katsoen laiskuuden huipentuma: päätän olla tekemättä tiettyä asiaa ja tilitän sitten tämän tekemättä jättämisen synnyttämiä tuntemuksia blogissani.

Periaatteessa en kylläkään koe, että yrittäisin ostoslakollani muuttaa tai parantaa koko maailmaa. Ennemmin kyse on oman välittömän elinympäristöni ja omien elintapojeni muuttamisesta, eli pohjimmiltaan täysin itsekeskeisestä hankkeesta. Tavaralakkoni tavoitteena on parantaa omaa oloani ja elämänlaatuani luopumalla turhasta ja keskittymällä olennaiseen. Kukin voi tietysti määritellä omat ”turhansa” ja ”olennaisensa” omalla tavallaan. Joku toinen voisi lopettaa vaikkapa lentomatkustamisen, suklaan syömisen, eläinperäisten tuotteiden ostamisen tai alkoholinkäytön – kaikki asioita, joista en itse ole luopunut tai luopumassa. Shoppailu on minulle jotain, josta saatan määräajaksi varsin tuskattomasti pidättäytyä – suklaa- tai matkustuslakosta olisi varmaan paljon vaikeampaa pitää kiinni.

Jos kerran koin shoppailun asiaksi, josta saatoin helposti luopua, niin miksi sitten pitää aiheesta melua blogikirjoittelulla? Kuvittelenko, että saan esimerkkini voimalla muutkin kyseenalaistamaan kulutuskäyttäytymistään? Vai onko blogin pito vain itsekorostusta? Varmaankin sekä että: haluan omalla lakkoilullani ja siitä kirjoittamalla kertoa vapaudentunteesta, joka syntyy tarpeettomasta luopumalla, ja tiedostamisen ilosta, jota oman toiminnan ja meille syötettävien ostoyllykkeiden tarkasteleminen etäältä luo. Toisaalta oma vaikutuksensa on myös kaikkien maailmanparantajien helmasynnillä, ylemmyydentunteella, jota periaatteiden asettaminen ja niissä pitäytyminen tuottaa.

Itsetehostus tuskin on kaiken maailmanparantamisen liikkeelle paneva voima, mutta aimo annos sitäkin lienee tarpeen: yritämme tehdä ja toimia oikein ja kannustaa muitakin tekemään ja toimimaan oikein, jotta voisimme olla tyytyväisiä itseemme. Eikä kai siinä lopulta ole mitään pahaa, kunhan emme ylpisty ja kuvittele, että omat periaatteet ja toiminta olisivat ainoita oikeita ja täydellisiä.

Vaikken usko, että ostoslakollani ja blogillani olisi kovin vallankumouksellista vaikutusta, niin toivon silti, että se innostaisi muitakin pohtimaan omaa kuluttamistaan. Tarkoituksena ei niinkään ole kehottaa lopettamaan ostoksilla käyntiä kokonaan, vaan rohkaista huomaamaan ja hahmottamaan oman ostoksilla käymisen syitä ja tarpeellisuutta. Vaikka unelmoinkin kestävämmän ja tiedostavamman kuluttamisen yleistymisestä, tajuan toki, että oman lakkoni vaikutus on varsin rajallinen. Mutta niin kai se on, ettei maailmaa voi muuttaa kuin omalta kohdaltaan, tai ainakin omalta kohdaltaan täytyy aina aloittaa. Kyynisyys siis sikseen ja loppuun vielä varmemmaksi vakuudeksi pari lainausta viisaammalta, Mahatma Gandhilta:

“You must be the change you want to see in the world.”

“As human beings, our greatness lies not so much in being able to remake the world – that is the myth of the atomic age – as in being able to remake ourselves.”

Tavarattoman tammikuun terveiset

Tammikuu on mennä hujahtanut yhdessä silmänräpäyksessä joulusuklaita sulatellen, alkavaan työvuoteen orientoituen ja presidentinvaaleja jännittäen (ja vaalilautakuntalaisen ominaisuudessa toimeenpannen).

Blogi ei kuitenkaan ole unohtunut, ja lakkokin on jatkunut kuulumisten päivittämättä jäämisestä huolimatta. Ostoslakkoni on miltei huomaamatta edennyt jo yli puolenvälin: jäljellä on enää reilut kolme kuukautta kahdeksasta!

Loppuvuoden sortumisten jälkeen joulu oli onneksi varsin tavaraton. Koko perhepiiri oli – hienoiseksi yllätyksekseni – noudattanut ilahduttavissa määrin lakkoperiaatteitani, eikä paketeista paljastunut montaakaan uutta tavaraa. Sen sijaan itsetehtyjä herkkuja, lahjakortteja kulttuuririentoihin ynnä muuhun mukavaan ja lupauksia yhdessä vietettävästä ajasta, esimerkiksi peli-illoista ja uimareissuista, löytyi pukinkontista runsain mitoin.

On tietysti niin, ettei edes aineettomia lahjoja pitäisi jaella ylenmäärin, sillä aineettomienkin hyödykkeiden tuottaminen nielee energiaa ja resursseja. Seuraavana jouluna on kai pyrittävä vielä vähentämään kaikenlaisten lahjojen kokonaismäärää, laadusta riippumatta. Mutta totta puhuen odotan kyllä innolla tulevaa elokuvissa, teatterissa ja ravintolassa käynnin täyteistä kevättä. Periaatteessa kai pitäisi vähentää kaikkea kuluttamista ja kyseenalaistaa koko kuluttamisen idea. Äkilliset, totaaliset luopumiset eivät kuitenkaan yleensä jää lopullisiksi, vaan niistä on hankalaa pitää kiinni. Aion siis edetä asteittain ja lähteä siitä, että siirrän oman kulutukseni painopistettä tavaroista palveluihin.

Yhteen sekä saamissani että antamissani joulupaketeissa piilleeseen lahjaan pätee onneksi jatkuvan kasvun logiikka – vieläpä aiheuttamatta mitään päästöjä tai luonnonvarojen tuhlausta. Kyseinen lahja on yhdessäolo – ilmiö, joka poikii ainoastaan lisää yhdessäoloa ja sen mukana iloista mieltä, henkistä hyvinvointia ja paremman (tuntuisen) maailman. Kukaties ystävien ja läheisten seuran elävöittämänä tulee sitä paitsi helpommin keskityttyä elämän oleellisuuksiin ja kehityttyä yhä vapaammaksi tavaran houkutuksista.

En kuitenkaan jää vain toiveikkaasti yhdessäolon henkistävän voiman varaan, vaan tiukennan lupausteni mukaan lakkosääntöjä lakon loppuajan hankaloittamiseksi tai puhdasoppisemmaksi tekemiseksi.

Tiukennus sääntöön nro 4: En osta musiikkia myöskään mp3-muodossa.

Tiukennus sääntöihin nro 6 ja 7: En hanki kodin tarvekaluja enkä kuluvia vaatteita kuten sukkia, alusvaatteita jne. vaikka ne menisivät rikki. Tämänhetkiset varannot saavat riittää loppulakon ajaksi. Kodinkoneet on korjattava tai lainattava, jos entiset hajoavat. (Huom! Ikivanha kännykkäni alkaa mitä ilmeisimmin vedellä viimeisiään, eikä ole sanottua, että se säilyisi viestintäkelpoisena huhtikuuhun asti. Elämme siis jännittäviä aikoja... Hajoamisskenaario silmissäni elän toivossa, että jollakulla tuttavallani on laatikonpohjalla sellainen ihme kuin vanhuuttaan vaan ei toimimattomuuttaan käytöstä poistettu kännykkä.)

Tiukennus sääntöön nro 8: En enää ota vastaan tavaralahjoja muilta, enkä myöskään saa antaa lahjaksi tavaraa muille. (Huom! Ystäväpiirissä on parhaillaan käynnissä 30-vuotissuma.)

Tiukennus poikkeukseen nro 10: En osta myöskään tutkimuskirjallisuutta tai muuta töihin liittyvää tavaraa.

Rangaistus lakkorikkomuksista: Jollen noudata lakkosääntöjä, joudun luovuttamaan kierrätykseen vanhaa tavaraani suhteessa 1 sisään, 3 (”samanarvoista”) ulos.

Lakkosäännöistä en aio yrittää kovin tiukasti pitää kiinni enää lakon loputtua, mutta tätä viimeistä periaatetta voisin kyllä ajatella soveltavani uutta tavaraa tai vaatetta hankkiessani myös jatkossa. Jos kantaa jotain uutta sisään, pitää hankkiutua eroon vähintään samasta määrästä vanhaa. Kodin säilytystilat pysyisivät väljinä eikä tarvitsisi säännöllisin väliajoin tuskailla tilan loppumista. Rangaistus on kieltämättä vähän hölmö siinä suhteessa, että tavaran määrä maailmassa ei pienene, vaan ainoastaan omassa kodissani, mikä ei tarkemmin ajatellen tunnukaan yhtään rangaistukselta vaan päinvastoin...

Joulumietteitä

Ostoslakkoilija toivottaa kaikille hyvää joulua, tuota yltäkylläisyyden ja tavaran riemujuhlaa. Eiku.

Koska alan hiljalleen tekeytyä lyhyen joululoman tunnelmiin, olen laiska ja kopioin alkuun Vihreän Langan nettiversiossa hiljattain julkaistua ”ympäristöpolitiikan opiskelija ja degrowth-aktivisti” Jaana Eskolan haastattelun. Olen samaa mieltä oikeastaan kaikesta, mitä Eskola jutussa toteaa, ja hänen ajatuksensa osuvat koko lailla yksiin sen kanssa, mitä olen tätä blogia kirjoittaessani pohdiskellut.

”Voiko paremman ja puhtaamman maailman saada ostamalla?

Ostamalla ei maailmaa pelasteta. On ongelmallinen lähtökohta, että kun on pakko ostaa, niin osta vihreää. Kulutus ei vähene niin, vihreät rinnakkaismarkkinat eivät ratkaise mitään. Parempi olisi miettiä, onko pakko ostaa ollenkaan vai voisiko jättää ostamatta.

Voiko kuluttamalla sitten vaikuttaa ollenkaan?

Tietenkin kuluttamalla voi myös vaikuttaa, eli valitsemalla kestävästi tuotetun ja vihreän vaihtoehdon silloin, kun jotain on pakko hankkia. Mutta vaikuttaminen ei saisi typistyä kuluttamiseen, koska silloin mennään mukaan kulutusyhteiskuntaan, jonka perusteita pitäisi kyseenalaistaa.

Entä jos ei ole varaa tehdä niitä kestävämpiä valintoja, ostaa luomukinkkua, ekopuuvillapaitoja ja reilun kaupan kahvia?

Ekologisista tuotteista on tulossa luksusta ja tuloerojen kasvu vauhdittaa kehitystä. Suunta pitää saada kääntymään, esimerkiksi terveellisten ja kestävästi tuotettujen ruokien pitäisi olla kaikkien ulottuvilla. Vähävaraisia en oikein osaa neuvoa, tietenkin käytettyä kannattaa ostaa. Vähävaraiset sinällään kuluttavat yleensä paremmin ansaitsevia vähemmän.

Millaisia joululahjoja annat itse?

Omassa perheessämme emme ole antaneet lahjoja enää varmaan viiteen vuoteen, ei siihen oikein aikuisten kesken ole tarvetta. Toki ostan joskus joululahjoja. Palvelut ovat tietenkin itsestäänselvyys, mutta tavaralahjani ovat sellaisia, jotka voi syödä tai juoda. Vaikka pieniä määriä laadukasta suklaata tai luomukahvia. Niin ja tietenkin kirjoja, kirjojen antaminen on hyvä asia.”

En ole ihan varma, miksi tiukkaa linjaa vetävä Eskola lopussa löperöityy antaa synninpäästön kirjoille verrattuna mihin tahansa muihin tavaralahjoihin, mutta lukutoukka ja kirjojen hamstraaja minussa on kieltämättä täysin samaa mieltä. Koko syksyn olen lukenut Tolstoin Sotaa ja rauhaa (en siis ihan yllä paavovärysmäiseen lukutahtiin), ja se on tyydyttänyt kaunokirjallisuuden nälkäni varsin kiitettävästi jo usean kuukauden ajan. Epilogi on vielä säästössä joululomalle. Köykäisemmillä eväillä olisikin herkästi iskenyt himo kirjahankintojen tekemiseen. Onneksi ostoslakon kevätpuolta varten on hyllyssä odottamassa pari Mika Waltarin historiallista romaania, joita en ole aiemmin lukenut.

Kirjaostoksia olisi varsinkin tehnyt mieli tehdä Lontoon kirjakaupoissa, joissa tuli pikkaisen pyörittyä parisen viikkoa sitten yhdistetyn työ- ja huvimatkan yhteydessä. Kirjojen kannet ja esillepano myymälöissä ovat niin houkuttelevan ja herkullisen näköisiä tuolla suuressa maailmassa! Tästä muuten kirjoitti jokin aika sitten Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla Juha Sainio, jonka teksti oli hieno puolustuspuhe kirjoille ja niiden kestävyydelle sekä kauneudelle esineinä (tosin e-kirjoja vastaan – en itse osaa pitää niitä minään mörköinä vaan uskon että niin paperi- kuin sähkökirjoille on molemmille paikkansa).

Tiettyä kirjaostoshaikeutta lukuun ottamatta oli kyllä ihanaa, kun ei ollut pienintäkään tarvetta sisällyttää lyhyen matkan ohjelmaan kaupoissa kiertelyä. Vapaa-ajan saattoi siis viettää ilman minkäänlaisia ostopaineita museoissa kierrellen, kaupungilla kuljeskellen ja pubeissa istuskellen. Kova jouluhulina Lontoossa kyllä oli meneillään näyttävine valoineen ja erilaisine tapahtumineen. Samana viikonloppuna oli esimerkiksi kaupungin keskeisimmät ostoskadut Oxford Street ja Regent Street muutettu kävelykaduiksi joulun ostosrumban kiihdyttämiseksi.

Sama hulina oli tietysti vastassa myös kotona. Jouluostoksilla käynnin jätin kyllä tänä vuonna harvinaisen vähälle – olin ostoksilla oikeastaan vain kerran ja silloinkin ainoastaan puolen tunnin ajan Kluuvin Eat & Joy -”kauppahallissa”. Olen tosin paketoinut myös muutaman tavaralahjan, mutta hankinnat tein joko aiemmin syksyllä tai netissä. Hyvin stressitön ja hietön joulunalusaika siis! Voin suositella kaikille joulustressistä kärsiville mahdollisimman materiatonta joululahjapolitiikkaa ja pukinkontin täyttämistä erilaisilla elokuva-, taide- ja ravintolaelämyksillä. Tähän täytyy kyllä linkittää vielä kolmas kommentaattori, Virpi Salmi, joka aika usein lyö kolumneissaan huteja mutta osui tällä kertaa juuri sopivasti, muttei liikaa, allekirjoittaneeseenkin ivatessaan tekopyhiä jouluhössötyksen ja kaupallisuuden kriitikoita.

”Hyvän ihmisen joulu perustuu jouluun liittyvien asioiden vastustamiselle. Yleisin vastustamisen kohde on hössötys.

Pahamaineinen hössötyshän tarkoittaa sitä, että ollaan keskiluokkaisia, hankitaan lahjoja ja tehdään juhlaruokia.

Hössöttämisen sijaan pitää sytyttää kynttilä, tuijottaa sen liekkiä ja ajatella, miten hyvältä mun sielussa just tuntuu, koska en hössötä, sillä mutsi tekee kaikki jouluruuat, eikä mun tartte antaa kenellekään lahjoja, koska olen prekaari, nyyh, väitän tässä juuri maksaneeni viimeisillä rahoillani tv-lupamaksun.

Kaupallisuuden, materialismin ja krääsän vastustaminen on myös hyvyyden timantinkovaa ydintä.

Krääsä-käsitteen alle lasketaan kaikki tavarat, joita itse ei juuri sillä hetkellä tarvitse tai halua, ja joita tuottavat muut kuin lähiseudun luomuviljelijät tai Afrikan sarven naislesket käsityöläis-mikrolainapajoissaan.

Kaupallisuutta on maailmanlaajuisesti marras–joulukuussa tapahtuva liiketoiminta paitsi Applen tuotteiden ostaminen itselleen. (Ne ovat liian kalliita annettaviksi lahjoina toisille.) Kun avaa valkoisen laatikon, se on vähän kuin saisi itseltään joululahjan ja orgasmin yhtä aikaa.

Materialismi taas on brutaaleja, tavallisia asioita, joita muut toivovat, digikameroita, paistinpannuja, kasvohoitoja ja pelikonsoleita.”

Vaikka pidän Virpin pilkkaa oikeansuuntaisena ja oikeutettuna, koen että jouluun liittyvässä tavarahullutuksessa on kyllä vähentämisen varaa. Tosin mielestäni jouluun kuuluu aivan olennaisesti tietynlainen materialismin laji. Ollakseen perimmältään yhdessäolon ja antamisen ilon juhla joulun tunnelma on ainakin omalla kohdallani yllättävän suuressa määrin kiinni niistä tavaroista, joilla se luodaan. En viljele joulukoristeita ylen määrin, mutta tiettyjen esineiden kaivaminen vaatehuoneen kätköistä on edellytys sille, että oikea joulu voi tulla.

Mutta oikeanlaista joulua ja näitä välttämättömiä joulukoristeita ei voi vain OSTAA. Huomasin sen ensimmäisenä vuonna, jolloin meillä oli joulukuusi. Hankin kuusta varten erinäisistä sisustusliikkeistä valikoiman koristeita, jotka näyttivät sieviltä kaupan hyllyllä, mutta kuuseen ripustettuna tuottivat vain järkyttävän muovisen ja keinotekoisen lopputuloksen. Sittemmin lahjoitin nämä persoonattomat kuusenkillukkeet kierrätyskeskukseen ja päätin panostaa kuusenkoristeissa muistoihin ja merkitykseen. Oksille ripustetaan siis muun muassa ikivanhoja mummulasta perittyjä käpyjä, entiseltä työpaikalta hankitut tina-”tingelit”, erinäisiä omatekoisia tuotoksia sekä lasipallot, jotka ostin joskus lukioikäisenä, vuosia ennen kuin oma kuusi oli lainkaan ajankohtainen. Jälleen kerran tullaan siis siihen, mikä tehtävä tavaroilla voi parhaimmillaan olla: ne kantavat mukanaan tarinoita ja tunnelmia. Juuri tätä on mielestäni jouluun liittyvä ”hyvä” materialismi.

Näihin pohdintoihin kuittaan tavaralakon ensimmäisen puoliskon ja vuoden 2011. Seuraavassa lähetyksessä luvassa niitä mainitsemiani lakkosääntöjen tarkistuksia!

Lakkolainen ostosparatiisissa

Tervehdys pitkästä aikaa! Radiohiljaisuus on johtunut Intian-matkablogin päivittämisestä Tavaralakon sijaan.

Kyseessä oli kuudes reissu Intiaan, tällä kertaa tosin vain parin viikon pikapyrähdys. Ostosmielessä en ole enää Intiassa riskialtteinta kohderyhmää, sillä kuten eräs kanssareissaaja vuosia sitten ytimekkäästi ilmaisi: ”On the first trip you buy everything, on the second you buy something, on the third you buy nothing.” Oleellisimmat Intian-tuomiset on tosiaan tullut jo hankittua edellisiltä reissuilta. Tietysti vastaan tulee aina iki-ihania klassikoita, joista on miltei mahdoton kieltäytyä: on rumpua, puista kurnuttajasammakkoa, kivinorsua jonka sisälle on kaiverrettu pienempi norsu... Jotenkin onnistuin silti pysymään lujana näiden valtaisien houkutusten edessä.

Kokonaan en kuitenkaan ostoksilta välttynyt, sillä minulle oli esitetty kotona ennen lähtöä muutama kaino tuliaistoive jotka piti yrittää täyttää. Lahjat toisillehan ovat vielä ihan lakon hengen sallimia, mutta omakohtaisten ostosmielitekojen kannalta vaarallinen koetinkivi oli luvassa reissun lopussa Mumbain ostosparatiisissa. Täytyy valitettavasti myöntää, etten siitä ihan synneittä selvinnytkään.

Mumbaissa koko kaupungin ilmapiiri tuoksahtaa rahalta ja tuhlaamiselta. Metropolin elämä pyörii kaupankäynnin, bisneksenteon ja kuluttamisen ympärillä. Ostosparatiisiksi Mumbain tekee se, että sieltä saa vähän kaikkea, tai siis ihan mitä vaan. Ja mihin hintaan tahansa haluaa. Halpa hinta tarkoittaa toki säännöllisesti huonoa laatua, mutta vaaditut sijoituksetkin ovat varsin pieniä. Shoppailun säännöt ovat siis oikeudenmukaisen tuntuiset: täytyy päättää mitä haluaa, kuinka kovasti ja paljonko siitä on valmis maksamaan, ja sitten vain etsii näiden rajausten sisään jäävät vaihtoehdot.

Tämän pökerryttävän laatu- ja hintaluokkien runsauden lisäksi shoppailijaa ovat Mumbaissa houkuttelemassa muutamat tasokkaat kauppaketjut, joissa myydään persoonallisia, kekseliäitä, intialaismausteisia vaatteita ja kodintavaroita, joita on vaikea vastustaa. Matkatoverina ollut puoliso ei myöskään helpottanut asiaa vaan osteskeli melko estottomasti mitä huvitti ja ehdotteli sitä sun tätä jännää ostettavaa rinkantäytteeksi. Hän oli sitä paitsi jo hankkinut kaikenlaista kotiintuomista yhteistä Intian-visiittiämme edeltäneeltä Nepalin-reissulta, huomioitakoon että täysin pyytämättäni!

Omalle, tosin puolison kanssa jaetulle, syntilistalleni lasken Mumbaissa kertyneen satsin lasinalusia (joita on jo pitkään tarvittu lisää), neljä Bollywood-leffaa dvd:llä (jotka kyllä mainitsin jo lakon säännöissä etukäteen päätettynä poikkeamana) ja yhden kesämekon (jonka panin puolison minulle ostamaan mutta selvää lakkorikkurointia se silti oli). Varhaisiin Intian-matkoihin verrattuna kyllä hyvin askeettista meininkiä. Ja paljon vähemmän teki edes mieli ostaa mitään kuin yleensä, kun kuitenkin jollain tapaa halusi pitää lakkomentaliteettia yllä. Hankinnat, jotka tuli lopulta tehtyä, olivat selviä ja miltei pakonomaisia ostopäätöksiä, eikä niihin liittynyt sellaista oman pään sisäistä juupas-eipäs-väittelyä, jota usein käy kun matkoilla ollessaan näkee jotain kivaa ostettavaa mutta jää pohtimaan, haluaako/tarvitseeko sitä sitten kuitenkaan oikeasti (mikä nykyuskomukseni mukaan tarkoittaa kielteistä vastausta).

Oliko Mumbai nyt sitten ostoslakkoni antiklimaattinen loppu? Sanokaas te, lukijani, jos olette asiasta jotain mieltä. Minusta ehkä kuitenkaan ei. Lakkohan suuntautuu pääasiassa kahteen kohteeseen: ensinnä turhanaikaista kuluttamista ja tarpeettomia heräteostoksia sekä toiseksi ylenmääräisen tavaran hamstraamista vastaan. Näistä jälkimmäistä matkatuomiset kyllä jossain määrin ovat, ensimmäistä eivät niinkään. Ja kuten jo Amsterdamin-reissusta ja sen aikaisista ostosmieliteoista kirjoittaessani pohdiskelin, tavoitteenani on lakon myötä tavoittaa mielentila, jossa ostan harvemmin ja harkitummin, erityisempiä ja merkityksekkäämpiä asioita – ja juuri sellaisia matkoilta tehdyt hankinnat yleensä ovat. Vähän Kutipapin tavoin matkatuomisilla on kyky herättää muistoja ja viedä mukanaan kaukaisiin maisemiin, eksoottisiin tuoksuihin ja tunnelmiin vaikkapa joka kerran kun pyyhin niistä pölyt. Ja se on muuten korvaamatonta se, ainakin jokaiselle jonka lempiharrastuksiin ei kyseinen kodinhoitotoimenpide muutoin kuulu.